Search
  • Elina U.

AAMUKAHVILLA




Hei taas,


Arvaatko mihin havahduin tänään? Ymmärsin siis jotain minulle varsin merkillistä.


Palataan aamuun. Vietyäni lapset kouluun hidastelen kahvilan edessä. Aamu ei ole sujunut aivan kuin tanssi, mutta taisimme sanoa silti kaikki toisillemme heipat melko hyvällä mielellä. Kiireen karistaminen aamuista on suurin haasteeni, sillä huomaan aamujen olevan sitä parempia, mitä useamman joen kohdalle ehdimme pysähtyä katsomaan karppeja, edes hetkeksi. Koululle kävelee reipasta vauhtia kahdessakymmenessä minuutissa, mutta yhden potkulautailijan ja karppeja rakastavan pyöräilijän kanssa matkaan saattaa sada kulumaan kuinka kauan tahansa. Jos ehdimme katsella noita oransseina välkkyviä kaloja samean veden joukosta, on meidän kaikkien päivä parempi. Silloinkin, kun kello käy ja minä huutelen hyvän matkan päästä, että karpit odottavat siellä vielä koulun jälkeenkin.


Joku avaa minulle kahvilan oven, joten astun sisään. Kuulen ympärilläni ruotsia ja kiinaa, se oven minulle avannut toivottaa vahvalla brittiaksentilla hyvää huomenta. Kahvilassa soi musiikki ja minä valitsen tietysti ikkunapöydän.

Ja siinä minä tosiaan ymmärrän. Minulla on aikaa tähän. Puolentoista vuoden kireän tahdin ja yömyöhään naputeltujen tehtävien ja tekstien jälkeen minulla ei ole kiire. Olen nipistänyt äärimmilleen venytetystä aikataulustani pois kaiken liikunnan, tunnin sieltä täältä yöunistani ja kokannut mitä tahansa nopeaa, laittanut kaikki ja kaiken muun oman hyvinvointini edelle kerta toisensa jälkeen.


(Toisaalta, en vieläkään tiedä mitä olisin voinut karsia pois, sillä kaikki työt ja opiskelujutut olivat sellaisia mitä rakastin. Melko onnekas tilanne sekin. Joskus kai jokaisen elämässä vain on superkiireinen jakso, eikä siinä sen kummempaa. Ehkä minäkin vielä opin miten selvitä näistä kiireisistä jaksoista unohtamatta omaa hyvinvointiani. Tai keksin sovelluksen, jolla saa vuorokauteen neljä lisätuntia?)


Ja nyt minulla on aikaa juoda sitä kahvia. Pysähtyä katsomaan niitä karppeja lasten kanssa kun he niin toivovat. Minulla on aikaa perheelleni ja itselleni.


Minä juon lattea ja tunnen itseni melkein varkaaksi siinä maitovaahtoa lusikoidessani. Kuin rohmuaisin aikaa, joka ei minulle kuulu.


Ja silti tässä minä istun ja se on minusta ihanaa, tunnen oloni melkein kapinalliseksi cafe latteni kanssa.


Kerään kahvilasta energiaa päivää varten ja huomaan hyräileväni ääneen kaiuttimista soivan musiikin tahdissa.

Mitä ikinä minulle onkaan tapahtumassa, on se jotain hyvää.

Puolitoista vuotta takaraivossani kiristänyt stressi on kadonnut ja ennen mielessä mörkönä kummitellut gradu ja jopa se yksi essee ovatkin nyt mielenkiintoisia projekteja.

Sellainen "minä kyllä handlaan tämän" -tunne leviää ja nousen ylös.

Lähden kotiin kirjoittamaan.

Sitä ennen käyn kuitenkin vielä tanssitunnilla, sillä eräs meksikolaisnainen järjestää niitä kotonaan. Sillä miksi en.


Ihanaa päivää täältä,


T. Elina

152 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now