Search
  • Elina U.

EXPAT-PUOLISON ASEMA

Updated: Aug 8, 2018

Moi,


Tiesitkö, että expat-puolisot viettävät jatkuvaa lomailuelämää, kiitävät skumppalasi kädessä luksusmatkalta luksusmatkalle ja että arki on aina aurinkoista pallon toisella puolella? En minäkään, mutta viime aikoina olen kuullut mitä villeimpiä mielikuvia expat-puolisoilta itseltään heidän arkeensa liittyvistä mielikuvista. Ja nyt olen törmännyt niihin itsekin.


Olen huomannut, että myös minusta saatetaan olettaa asioita vain sen vuoksi, että olen se, joka lähtee tähän matkaan puolisoviisumilla. Myös minun elämästäni ja asemastani on kaikenlaisia mielikuvia vain sen vuoksi, että en tule käymään töissä komennuksemme aikana, ainakaan aluksi. Ennen Yhdysvaltoihin muuttoa en ollut edes ajatellut, että tähän rooliin liittyy ulkopuolelta oletettuja stereotypioita, mutta nyt minä tunnistan ne jo vanhasta kokemuksesta.


Selittääkseni mistä on kyse, vien sinut tilanteeseen asunnonetsintäreissulla.


”Ja täällä on sitten vaimon lempipaikka”, kiinteistönvälittäjä hihkaisee iloisena esitellessään meille talon keittiötä. Hymyilen väkinäisen kohteliaasti ja vähän naurahdan, sillä minulle on sanottu, että kiinalaisille kunnioituksen osoittaminen on tärkeää kaikissa tilanteissa. Välttelen mieheni huvittunutta katsetta. Tämä on jo kolmas kerta, kun näin tapahtuu ja nyt tiedän jo, ettei tämäkään kiinteistönvälittäjä sano tätä sarkastisesti. Koska olen expat-puoliso ja aivan pian statukseltani kotirouva (siinäpä totuteltavaa), olettavat ihmiset helposti perheemme olevan hyvin konservatiivinen. Enkä minä voi tuosta vain poistaa näitä stereotypioita, vaikka kuinka haluaisin.


Ymmärrätkö, mitä tarkoitan? Miestäni on myös kutsuttu pomokseni sekä amerikkalaisessa ruokakaupassa että kiinalaisilla markkinoilla. Vitsillä ja ohimennen, mutta minä taas kysyn ihan vakavissani ja pysähtyen: kuinka väsynyttä? Haluaisin kertoa heille, myyjille ja kiinteistönvälittäjille ja milloin kenellekin myös Suomessa, että vaikka olen nyt tällä hetkellä kotona, olen tottunut tekemään paljon töitä, ja että voisin milloin tahansa pitää esitelmän tasa-arvosta 2018-luvulla. Ja että nämä seikat eivät ole ollenkaan toisiaan pois sulkevia asioita. Että sukupuoleni tai statukseni eivät määritä sitä mitkä ovat lempiasioitani, mistä nautin ja millainen olen.


Siellä taloja kierrellessämme aloin kuitenkin miettimään tätä kysymystä. Niinkö meidät expat-puolisot todella nähdään? Ja koska en törmännyt ilmiöön ensimmäistä kertaa, aloitin tahtomattani ajatusleikin. Millaisia oletuksia meistä expat-puolisoista mahtaakaan olla, vai onko niitä? Entä liittyvätkö nämä olettamukset enemmän ympäröivään kulttuuriin vai siihen puolisoviisumiin? Työ on niin suuri osa identiteettiä, että nähdäänkö meidät työelämästä vapaaehtoisesti taukoa pitävät jotenkin kummajaisina, siipeilijöinä tai alistuneina? Vaikka tilanteet ovat yksilöllisiä ja maailmalle lähteminen sekä puolison töistä poisjääminen ovat varmasti poikkeuksetta aina pitkän harkinnan ja yhteisen keskustelun tuotos, joiden lopputuloksena on juuri näille ihmisille, juuri heidän elämäntilanteessaan paras päätös - niin silti?


Expatriaattiprosessissa puolisoviisumin kantajalle jää vastuu järjestää sosiaaliset ympyränsä itse uudessa maassa, huolehtia mahdollisten lasten koulusta (joihin monissa maissa oletetaan vanhempien osallistuvan huomattavan paljon enemmän kuin esimerkiksi Suomessa), kodista, kymmenistä käytännön asioista vieraassa maassa. Tiivistettynä: expat-puolison tehtävänä on rakentaa koko elämä uudelleen, ilman tukiverkkoa. Luin Yvonne McNultyn (2012) kirjoittaman artikkelin, joka pohjasi expat-puolisoiden sopeutumista koskevaan tutkimukseen. Jutun otsikko on erään haastatellun kommenttia lainaten "Being ‘dumped in to either sink or swim’. Väitän, että aika moni puolisoviisumilla ulkomaankomennukselle lähtevä tunnistaa tuon lauseen luksuslomailua kuvaavammaksi.


Minulta on kysytty muutamaan kertaan, että "Oletko sinä sitten vain kotona, miten ihmeessä saat päiväsi kulumaan?". Koen kysymyksen hyvin hämmentäväksi. Emme tosiaankaan ole toimetonta tai avutonta porukkaa, vaan päin vastoin. Tuntemistani expat-puolisoista löytyy melkoisia supernaisia ja monitaitureita, jotka sitä paitsi verkostoituvat keskenään salamannopeasti. Vain kotona olevista expat-puolisoista löytyy myös yrittäjiä, freelancereita, vapaaehtoistyöntekijöitä ja "vain" sitä perhearkea vieraassa maassa rautaisella otteella pyörittäviä äitejä.* Vaikka meille puolisoille ei komennuksella olosta kerry välttämättä työkokemusta CV:hen, niin koen oppineeni viime komennukseltamme taitoja, joita en samassa mittakaavassa olisi oppinut mistään muualta. Näistä taidoista on hyötyä myös työelämässä; opin suhtautumaan yllättäviin tilanteisiin rauhallisesti, ongelmanratkaisutaitoja vieraallakin maaperällä ja erityisesti kulttuurista vuorovaikutusosaamista ja sensitiivisyyttä.


Niinpä tämä keittiössä viihtyvän ja laiskottelevan expat-vaimon stereotypia on minusta jo yhtä kyllästyttävä kuin stereotypiat yleensäkin. Tiedostan toki myös kommenttien taustalla vaikuttavat kulttuurierot: Kiinassa ja Yhdysvalloissa ei olla yhtä tasa-arvoisia kuin Suomessa ja perhekulttuuri muutenkin on erilainen. (Tulen varmasti kirjoittamaan tästä lisää joskus.)


Vaikka uuden identiteetin omaksuminen ei ole aina yksinkertaista, en voisi olla enää kiitollisempi tästä mahdollisuudesta keskittyä perheeseeni, kirjoittaa rauhassa gradua ja kirjaa. Asioita, joista olen aina haaveillut.


Sitä paitsi luki viisumissani mitä tahansa ja vaikka ruuanlaitosta pidänkin, ei lempipaikkani ei löydy yhdestäkään keittiöstä. Se löytyy Rauman saaristosta, juuri siinä kohtaa missä saaret loppuvat ja ulkomeri alkaa.

Aina, vaikka kävisin sitä katsomassa ulkosuomalaisena kotirouvana tai työputkeen astuneena uraäitinä.


Olen oivaltanut, että en ole "vain" kotona, en minä ole vain mitään. Eikä tasan ole kukaan muukaan.


T. Elina






*Tarkoitukseni ei ole ylläpitää stereotypioita siitä, että nainen on aina se mukaanlähtijä, mutta kirjoitan nyt naisista ja äideistä, sillä tämä teksti on syntynyt käymieni keskustelujen pohjalta ja minä tunnen vain expat-vaimoja. Olisikin muuten mielenkiintoista tietää, että onko puolisoviisumilla reissaavilla miehellä vastassa vastaavia olettamuksia ja stereotypisia muotteja.


Viittaamani artikkeli: Yvonne McNulty 2012: ‘Being dumped in to sink or swim’: an empirical study of organizational support for the trailing spouse.

498 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now