Search
  • Elina U.

KOLMANNEN KULTTUURIN LAPSUUS


Iltapäivä Charlestonin laiturilla, kotiin palaavat kalastajat ja ruokailemaan tulleet delfiinit. He eivät tule muistamaan tätä hetkeä, mutta se on silti olemassa tarinoissa ja valokuvissa.


Hei taas,


Olen viime aikoina miettinyt paljon lapsuutta. Omaa veneilykesien lapsuuttani saaristossa, mummulan omenapuita ja äidin ääntä hänen lukiessaan minulle tuntikausia. Olen pohtinut meidän nykyistä arkeamme ja niitä kahta pientä, joiden lapsuus koostuu näistä päivistä ja vuosista. Mieltäni kalvaa huoli, että onko tämä heidän arvokas lapsuutensa liikaa muuttolaatikoiden täyttämä, vaihtuvien paikkojen määrittämä.


Tyttäreni otti ensimmäiset haparoivat bambiaskeleensa eteläcarolinalaisella kokolattiamatolla. Poikani on hypännyt ummikkona keskelle amerikkalaista kouluarkea ja oppinut uimaan asuntokompleksimme altaalla, jonain niistä sen kesän pitkistä iltapäivistä. Vuosi on pitkä aika lapsuudessa. Sitten tulimme Suomeen ja vein heidät pimeinä talviaamuina kelkalla päiväkotiin lumen narskuessa. Ja kohta, aivan kohta tämä elokuu lähenee loppuaan ja me lähdemme taas ja minua huimaa kun ajattelen heitä.


Kolmannen kulttuurin lapsilla (TCK - third culture kids) tarkoitetaan heitä, jotka ovat viettäneet lapsuutensa tai osan siitä vanhempiensa synnyinkulttuurin ulkopuolella. He omaksuvat piirteitä kaikista heitä ympäröivistä kulttuureista ja muodostavat näin oman, kolmannen kulttuurinsa, joka on sekoitus vähän vähän molempia. * Kolmannen kulttuurin lasten kohtaamista ulkopuolisuuden tunteista puhutaan paljon, sillä he saattavat tuntea olevansa kotonaan kaikkialla ja samalla ei oikein missään. Sanotaan, että ystäviin kiintyminen saattaa tuntua pelottavalta, sillä takaraivossa painaa tieto jossain välissä odottavista jäähyväisistä. Uskokaa pois, olemme käyttäneet monta monta tuntia tämän asian punnitsemiseen. Joudumme tekemään ratkaisun maailmalle lähdöstä luottaen tunteeseen, että teemme oikein, vaikka takuitahan tästä asiasta emme koskaan saa. (Voi kunpa vanhemmuudessa olisikin sellaisia, tai edes jossakin.)


Mitä hyviä puolia kolmas kulttuuri voi sitten tuoda lapsen elämään, jos vaakakupissa painaa juurettomuuden tunne? Mikä sai meidätkin kallistumaan taas uudelleen lähdön kannalle?


Ensinnäkin haluan kyseenalaistaa juurettomuuden tunteen vaarallisuuden. Koti ja perhe merkitsevät ihmisestä ja kulttuurista riippuen niin montaa eri asiaa, että ei koti vain voi tarkoittaa ainoastaan fyysistä tilaa, jossa on eletty koko lapsuus. Kokeile vaikka: pyydä eri ystäviäsi määrittämään sanat ”koti” ja ”perhe” ja huomaat, että ne määritelmät, joita jokainen itse pidämme itsestäänselvyyksinä, saattavat poiketa reilustikin verratessamme niitä keskenään. Saat todennäköisesti yhtä monta vastausta, kuin on vastaajiakin. (Teimme tämän harjoituksen joskus kulttuurienvälisen viestinnän kurssilla kokeillen erilaisia sanoja ja vitsit, miten laaja vastausten kirjo olikaan. Yksi opettavaisimmista tehtävistä!) Myös se voi olla lahja, että tuntee olevansa kotonaan monessa paikassa, vaikka se taitaa olla myös juurettomuuden määritelmä.


Koko sydämestäni haluan, että lapsillemme jäisi näistä vuosista arvokkaita kokemuksia ja ystäviä. Että osaisimme kasvattaa heidät niin, että he kokevat olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi paikasta ja niiden vaihtuvuudesta huolimatta, että perhekin voi olla koti, turvasatama, se horjumaton yksikkö. Että maailma näyttäytyisi seikkailuille ja vaihtoehdoille avoimena tilana. Ja että sitä nähtyään he olettaisivat vähemmän, kysyisivät enemmän. Ehkä osaisivat nähdä selkeämmin myös sen kaiken, mitä meillä on. Uskon, että jos koemme joskus itse elämässämme vierautta, osaamme suhtautua empaattisemmin myös muihin. Minä toivon, että voisimme antaa heille näiden kokemusten kautta ajattelun silmun tai uskalluksen kipinän, jonka he löytäisivät joskus alitajunnastaan sillä hetkellä, kun opiskelija-asunnoissaan miettisivät, mihin suuntaan lähteä.


En usko, maailmalla vietetty tai yhdessä paikassa vietetty lapsuus ovat asioita, joita on mahdollista vertailla arvottaen. Kolmannen kulttuurin lapsuus on lapsuus koko kirjoineen, siinä missä samalla kotikadullakin vietetty. Siinä on vain sattuu olemaan vaikutteita ja kieliä maailman eri kolkista, ja se on kolmannen kulttuurin lapsille normaalia siinä missä pysyvä osoite toisille. Onnellisuuden tai lapsen turvallisuuden näen olevan asioita, jotka määrittävät myös paljon muut asiat kuin ympäristön vaihtumattomuus. Äitinä en voi kuin toivoa vaistoni olevan oikeassa, ja että tämä vaihtelevien mäntyjen ja palmujen alla eläminen tarjoaisi heille yhtä ihanan lapsuuden kuin oma saaristokesien aikani. Ainakin heillä tulee olemaan uskomattomia tarinoita kerrottavanaan vielä jonain päivänä, istuessaan aikuisena illallispöydissä. Valttikortteja "arvaa mikä näistä on totta"- peliin, hah.


Niin, tällaisia ajatuksia käyn näinä päivinä läpi illasta aamuun.

Kuopus kaipaa Kiinaa kohti lähteneitä lelujaan, esikoinen viettäisi kaikki hetket ystävien ja serkkujen kanssa. Yritän pysyä tyynenä, vaikka sisälläni käy jatkuva myllerrys, sillä tiedän meidän aikuisten mielialan vaikuttavan nyt suuresti tähän lasten prosessiin.


Kaikkea hyvää sinne.


T. Elina


* Määritelmä on vapaa käännös mielenkiintoisesta teoksesta, jonka löysin: "Writing out of Limbo: International Childhoods, Global Nomads and Third Culture Kids" (2011). Toimittanut: Gene H. Bell-Villada, Nina Sichel & Faith Eidse, Elaine Neil Orr. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa vähintään selailla!


340 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now