Search
  • Elina U.

LUUMUSATEISTA, TARINOISTA JA UUSISTA ASIOISTA

Updated: Aug 4, 2019






Terveisiä Shanghaista,


Täällä sataa taukoamatta ja kaikki muuttuu kosteaksi: iho, hiukset, vaatteet kaapeissa ja pyykkitelineellä. Joka vuotinen meiyu, plum rain season eli suomeksi luumusateet ovat alkaneet. Tänä vuonna sateiden arvellaan kestävän noin kolme viikkoa. Ilmankosteus keikkuu kahdeksassakymmenessä ja ihmiset taistelevat hometta vastaan asentamalla kosteudenpoistajia joka puolelle.


Mutta en aio kirjoittaa nyt säästä. Haluan kertoa tästä näennäisen rauhallisesta, mutta pinnan alla poreilevasta olotilasta, joka on levinnyt kaupunkiin. Päivät kuluvat muka samalla tavalla kuin ennenkin: maanantai-iltapäivät ja keskiviikkoaamut, eväsrasiat, lounastreffit ja eteiseen pakatut urheilukassit. Silti kaikessa on uusien alkujen tuntu, kun ihmiset lähtevät lomailemaan kotimaihinsa pakoon kaupungin sateita ja niitä seuraavaa paahtavaa hellettä. Mekin. Moni jatkaa lomilta uusiin asuinmaihin tai jää kotimaihinsa, osa puolestaan palaa Shanghaihin, moni saapuu tänne ensimmäistä kertaa.


Shanghain kesä on muuttolintujen aikaa, kuten täällä sanotaan.

WeChatin osto –ja myyntiryhmiin ilmestyy satoja viestejä hetkessä. (Onneksi, näin mekin saimme kätevästi uuden polkupyörän pojalta varastetun tilalle.) VPN oli poikki yli viikon, ja silloin tuntui kuin tämä kaupunki ja kaupunginosa olisivat vielä enemmän kuplan sisällä, oma maailmansa. Ravintolat täyttyvät parhaillaan läksiäisseurueista ja kouluissa askarrellaan luokan nimikirjoituksilla varustettuja t-paitoja lähtijöille. Minunkin ystäväpiiristäni moni on jo lähtenyt. Jäähyväisissä on ollut sekoitus haikeutta, ikävää ja iloa siitä, että olemme tutustuneet tässä loputtomasti ihmeteltävää herättävässä kaupungissa.


Jokin tässä sateen ja jäähyväisten yhdistelmässä tekee tunnelmasta hyvin erikoisen. Kosteuden rinnalla ilmassa kiemurtelee odotus. Ja tämä kaikki saa minut vakuuttuneeksi siitä, että juuri näin tarinat alkavat. Sillä nehän voivat alkaa vaikkapa aivan tavallisista keskiviikko-iltapäivistä, eivätkö voikin? Tutun ja arkisen alla eräs tarinan henkilöistä olisi aloittamassa jotain uutta, joka veisi juonen aivan uusiin suuntiin. Tiedättehän:


"Hän istui auton takapenkillä kuulokkeet korvillaan ja katseli kadun elämää. Nainen osti hedelmäkojusta vesimelonin ja painoi siihen korvansa, koputti sen pintaa, ojensi sitten vaa'alle. Xigua, autossa istuva muisti jo sanan. Pyykit yrittivät epätoivoisesti kuivua kerrostalojen parvekkeilla kaupungin pölystä ja kosteudesta välittämättä.

Hän puristi muistikirjaa kädessään, mutta ei kirjoittanut mitään enää, hän oli kirjoittanut tärkeimmän jo aamulla. Nyt hän saattoi keskittyä katsomaan kaupunkia, sillä jos se oli jo kirjoitettu, oli se puoliksi totta. Ajatus huimasi, se puski esiin kaduilta ja sivukujilta, hän näki siitä merkkejä hedelmämyyjän eleissä ja kaupungin päättäväisessä rytmissä. Mopot painoivat torviaan ja puikkelehtivat liikenteessä. Kuinka kauan täällä pitäisi asua, että oppisi ajamaan noin. Vai oliko se mahdollista vain, jos keikkui jo lapsena mopojen letkassa äidin jalkojen edessä, myötäili liikenteen rytmiä jo ennen kuin osasi kunnolla kävellä. "


Hiljalleen lukijalle paljastuisi, mistä kaikesta siinä olisikaan kyse, vaikka tuo tarinan henkilö ei aivan vielä kaikkea itse siinä auton kyydissä istuessaan ymmärtäisikään. Yksi lempitarinoistani alkaa yömaisemasta Los Angelesin katolta, toinen ruotsinlaivalta, kolmas puistosta viikonloppuisena iltapäivänä. Ehkä jokin on alkamassa juuri nyt näin, Shanghain ruuhkaisilla kaduilla. Oikeastaan juuri nyt on monikin asia täällä jatkuvasti alkamassa: pakkausprojekti, muutto, uusi työ, lomasuunnitelmat, ystävyys, elämänvaihe. Emme aavistakaan vielä mikä kaikki, vaikka puhumme tulevien viikkojen ja vuosien käänteistä tietäväiseen sävyyn kahvikuppiemme yli.


Minä sain viime perjantaina päätökseen monta vuotta kestäneet opintoni ja vaikka me emme olekaan nyt muuttamassa minnekään, tarkoittaa tämä uutta alkua myös minulle. Olen odottanut tätä hetkeä niin kovin kauan, ja nyt katson kummissani kirjapinojani ja muistiinpanojani, joihin ei liity enää ainuttakaan deadlinea. Mitä ihmettä minä niillä teenkään. Samaan aikaan en voi lopettaa hymyilemistä. Kuljen ympäri kaupunkia, koluan kummallisia markkinoita ja katsastan uuden ravintolakadun, sillä viimein voin. Asetan sormet näppäimistölle ja avaan nukuksissa olleet tiedostot. "Sitten kun" ja "sitten kun" on lopultakin tänään, huomenna, ensi tiistaina, syksyllä. Miten outoa, ihanaa ja melkein pelottavaa. Sadekaan ei haittaa minua ollenkaan, ei mikään juuri nyt.


"Hän näki muistikirjan lauseen vaikka silmät kiinni, suljetun kannen läpi. "


Onnellisin terveisin,

Elina


PS. Usein mietin, että mitäköhän sinulle kuuluu, lukijani, entä missä mahdat juuri nyt olla lukiessasi näitä tekstejäni. Millä fiiliksin ja mitä miettien. Mahdatko viettää juhannusta? Minä melkein unohdin koko juhannuksen, se on täällä tuntematon konsepti. Ihanaa keskikesän juhlaa joka tapauksessa, missä ikinä oletkin!

0 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now