Search
  • Elina U.

PALUUMUUTTO PERUTTU





Moikka,

Sellaista vaan, että helmikuussa ilmoittamani paluumuuttomme on sittenkin peruttu. Tai no, miten sen nyt ottaa, onko tämä uusi muutto vai osa sitä vanhaa. Joka tapauksessa: lähdemme Kiinaan vielä syksyksi.


Tämä päätös oli kaikkea muuta kuin helppo. Ehdimmehän asettua takaisin Suomeen, lapset aloittivat koulun täällä, teimme muuttoilmoitukset, kaiken. Nyt me jäämme, sanoin monta kertaa. Mutta päätökseen liittyy tarina, joka on niin pitkä ja täynnä juonenkäänteitä, että se muistuttaa jo saippuasarjaa. Tarina, joka kuuluu kertoa vaikka viinilasin ja sipsikulhon äärellä pitkän ”mistähän siis aloittaisin” –huokaisun säestämänä. Pikakelaan sen kuitenkin tähän hetkeen ja tiivistän tilanteen seuraavaan: lähdemme elokuussa, tulemme joulukuussa.

Vaikka kuka näistä meidän lähtemisistä ja tulemisista selvää enää ottaa.

Ja maailmantilanne voi muuttua koska tahansa, olla jo ensi viikolla toinen. Mitä tahansa voi tapahtua ja se on vain hyväksyttävä.

Keväällä 2018 kuvailin lähtöä seuraavasti:


"Päällimmäiset tunteet juuri nyt: 

Pakahduttava ikävä, joka varastoituu kehoon jo valmiiksi. Vapaapudotus vatsassa. Innostus, pelko, seikkailunnälkä, lakritsinhimo."

Nyt tunnelmani on lähinnä epäuskoinen, hieman väsynyt, rutinoitunut ja helpottunut. Lakritsia himoitsen toki aina. Tällä kertaa tiedän, mitä on vastassa. (Ainakin juuri sen verran, kuin luulen uskaltavani tietää enää mistään.) Nyt lähden nauttimaan vielä kerran niistä asioista, joita jäin kaipaamaan. Pakkaamaan itse muuttolaatikot homman ulkoistamisen sijaan, järjestelemään asioita, syömään vielä kerran sitä ikävoimääni tulista noodeli-keittoa johonkin pieneen sivukuppilaan tietämättä aivan tarkkaan, mitä lautasellani on. Sanomaan jäähyväiset heille, joille en päässyt niitä sanomaan.

”Papa comes July. Mama, brother and sister comes August”, ayimme varmistaa. Luulin, ettemme tapaisi enää koskaan. "Yes. Mama, brother and sister comes August", minä vastaan hymyillen.


Lähetän viestejä luumusateiden kastelemaan Shanghaihin ja kerron itsekin epäuskoisena tulostamme. Pystyn tuntemaan läpitunkevan ilmankosteuden ja kaupungin kuumuuden viestien läpi tänne asti, kuulemaan sammakot compoudimme lammikoissa. Miltä tuntuu palata kun niin moni on lähtenyt, miltä tuntuukaan ajatella jääneitä, jotka tapaan vielä sittenkin.

Alan siirtyä hiljalleen minulle niin tuttuun expatriaatien irralliseen olotilaan. Kysyn ystävältäni, että niin milloin se Tove Janssonin elokuvan ensi-ilta onkaan ja hän vastaa, että joskus marraskuussa ehkä. Haikeana tajuan, että en pääse katsomaan elokuvaa ystäväni kanssa, vaikka vain me ymmärrämme, mitä kaikkea Tove toinen toisillemme merkitsee. Kaupungilla törmään toiseen ystävään, joka suunnittelee kolmekymppisjuhliaan lokakuulle. Voi hitsi, me emme ole silloin täällä, minä sanon ja hetken tunnen jo etukäteen ulkosuomalaisten iänikuisen FOMON, fear of missing outin.

En melkein kehtaa sanoa enää, että taas sitä mennään. Tunnen huonoa omaatuntoa läheistemme vuoksi, sillä ei ole helppoa sekään kun me olemme ja emme ole milloin missäkin.

Mutta siellä meidän kiinalainen korttelimme odottaa meitä palmujen, lehmusten ja osmanthusten reunustamana. Olen kaivannut jätettyä kotiamme niin kovasti, että se on tehnyt lähes fyysisesti kipeää. En suostu uskomaan tätä ennen kuin olemme lentokoneessa, en uskalla.

Kohta mennään, mutta sitä ennen on edessä vielä ihmeellinen Suomen kesä. Lähdön tunnelma valoisissa ja huonosti nukutuissa kesäöissä kuin elämäni toistuvin déjà-vu, mutta siltikin tämä lähtö on hyvin erilainen edeltäjiinsä verrattuna. Lähtö, kesä, minä, kaikki.


Voi hyvin,

Elina

775 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now