Search
  • Elina U.

SHANGHAI, PÄIVÄ NUMERO 161




Olemme asuneet Kiinassa nyt 161 päivää. Näissä päivissä on ollut joukossa sekä elämäni parhaita, niitä joita haluan muistella mummona keinutuolissa, että sitten niitä, joina kaikki on mennyt pieleen ja koko Kiina kaatunut päälle. Ennen kaikkea näiden päivien aikana arki on tasaantunut, löytänyt tutut uomansa, rutiinien muodostaman arkikuplan. Lähistöllä on kaikki mitä tarvitsemme: koulut, kaupat, ravintolat ja hyviä ystäviä. Olen löytänyt nopeimmat reitit ja salaiset helmet, kuten Gabyn olohuoneen tanssitunnit, parhaat kahvit ja parturin, jossa voi leikkauttaa lasten hiukset neljällä eurolla.


Päivät kulkevat tutulla kaavalla, johon mahtuu lasten kuljetuksia, ruokaostoksia, urheilua, iltaisin pätkivän VPN:n läpi katsottuja Netflix-sarjoja. Tavallisia päiviä, viikkoja, kuukausia.


Arki on arkea, juuri sitä tavallista missä päin maailmaa tahansa, mutta vitsit miten valtava työ sen löytämisessä on.


Arkikuplan tasaisen huminankin läpi minä havaitsen muutoksen, joka muka uinuu näissä päivissä mutta läsnä se on. Se muistuttaa itsestään ilmanpuhdistinten suodatinten mittareissa, ne vaihdetaan kahdenkymmenenviiden päivän päästä, mikä tarkoittaa että silloin olemme olleet täällä yli puoli vuotta. Ja se taas tarkoittaa sitä, että näinä tulevina viikkoina selviää, että mitä tapahtuu toisen puolen vuoden päästä. Eli jatkammeko arkea Kiinassa vai alkaako uusi luku Suomessa.


Muutoksista kielii myös vaihtunut vuosi. Niin, se vaihtui taas, tällä kertaa kiinalaisen kuukalenterin mukaan. Xinnián kuàilè! Tämä uudenvuoden juhla kestää viikkoja ja joka ilta jossain ammutaan raketteja. HuaCaon pääkatu on ollut oudon hiljainen, sillä ihmiset ovat joko lähteneet kaupungista tai kerääntyneet perheiden kanssa koteihinsa. Kuin suomalaiset jouluna. Expatit istuvat aukiolevan Starbucksin terassilla ja lähikaupan juhla-aukioloaikoina kassalle kiemurtelee pitkät jonot, kun me kaupunkiin jääneet ostamme kurkkua ja jogurttia kuin arki jatkuisi.


Muutos on muuttanut myös kylpyhuoneen peiliin, kun huomaan silmieni ympärille muodostuneet uudet juonteet. Minä täytän ensi viikolla kolmekymmentä, miten kummallista. Sitten ajattelen huikeaa sukulaistätiä, joka kävi meitä tervehtimässä muutama vuosi sitten ennen yhtä hänen eläkepäiviensä maailmanympärysmatkoista.

”Eihän sielu vanhene”, hän sanoi ja haukkasi pizzaa. En osaisi kuvitella häntä murehtimassa muutamia naururyppyjä. Sitä paitsi sitähän minä olen aina toivonut, että saisin elää niin että saisin sellaisia.


Ja vaikka tieto muutoksesta on alkanut hiipiä arkeen kuin kutsumaton vieras, niin se äskettäin saavuttamamme tavallinen ei päästä huolehtimaan asuinmaista, ihon juonteista tai muka-aikuisuudesta. Eväsrasiat odottavat pakkaamista, koulupuvut pesua, tuntisuunnitelmat laatimista, vihannestilaukset tekemistään ja viikkokalenteri täyttämistään.


Mutta nyt minä tilaan sukulaistädin innoittamana pizzaa ja pakkaan matkalaukun, sillä aion mennä täyttämään kolmekymmentä tropiikkiin. Valitsimme resortin sen perusteella, että alueella on niin monta ravintolaa, ettei ole pakko poistua hotellin alueelta jos ei jaksa, ja perhehuoneissa on leluilla varustetut lastenhuoneet.

Melkoinen seikkailijatar tämä kolmekymppinen minä siis.


Terveisiä täältä,

Elina

260 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now