Search
  • Elina U.

SHANGHAI, PÄIVÄ NUMERO 980




Hei sinä siellä, pitkästä aikaa. Täällä olen yhä, vaikka otsikon päivien määrä onkin hatusta vedetty, sillä siitä pitäisi vähentää Suomessa vietetyt kuukaudet.

Ekstravuotemme täällä shanghailaisella tennisclubilla lähenee loppuaan, ja Finnairin sovellukseni kertoi juuri, että boardingiin on 88 päivää. Viime kevät oli niin kamala ja raskas, että tämä vuosi on tuntunut kovin lempeältä sen jälkeen.


Luin juuri esipuheen, jonka olen kirjoittanut näille kirjeille melkein tasan kolme vuotta sitten. Vuodesta tai kahdesta tulikin kolme, väliin mahtui yksi muutto Suomeen ja melkein heti takaisin, sekä muutto kultakrumeluurien talosta hieman rappeutuneelle mutta kodikkalle naapuricompoundille. Kliseistä tai ei – tämä kaupunki ja kaikki kotimme ja ihmiset ovat jättäneet minuun jäljen, joka ei lähde koskaan, vaikka kuinka himmenisi. Miten kovasti toivonkaan, ettei tuo jälki jättäisi oloani vieraaksi kotimaassani, vaan saisi minut ymmärtämään enemmän.


Lähes kaikki blogini kirjeet ovat naapuricompoundin ajalta ja nyt koen, että haluan tallentaa tänne myös ajan tennisclubilla. Olen pyöritellyt paljon sanoja, joilla voisin kuvailla vuottamme täällä. Aloittanut jostakin sieltä aamuista tenniskenttien helteisessä pölyssä, muovisista rantatuoleista uima-altaan reunalla ja ilta-auringosta bambujen yllä. Siirtynyt marraskuiseen perjantaihin, jona meille muutti koiranpentu, jonka nimeksi annoimme Dumle. Ja jouluun, jolloin oli niin kylmää että lampien pinta jäätyi ja minä tein isolla vaivalla porkkanalaatikkoa, joka jäi oikeastaan syömättä. Ystävyydestä, siitä voisin kirjoittaa paljon. Iltapäivistä puiston penkeillä ja klubitalon sohvilla.

Tenniksestä, kertomukseni palaa aina tuohon lajiin johon hurahdin paikan hengen mukaisesti ja jota olen oppinut pelaamaan jotenkunten kelvollisella aloittelijan tasolla. Pelin vaikeudessa, sen vaatimassa keskittymisessä ja rytmissä on jotakin hyvin kiehtovaa.


Enkä voisi kuvata tätä kaikkea kertomatta itse compoundista ja elämästä sen verkkaisessa rytmissä. Kuinka tämä paikka on loistokkaimmat päivänsä nähnyt, mutta se toimii yhä näyttämönä grillijuhlille, lasten uimaleikeille, piknikeille ja arkipäiville, eikä kukaan edes jaksa valittaa vaikka paikat ovatkin vähän rempallaan, laatat irtoilevat ja ikkunoita ei enää jostain syystä pestä. Muuriensa takana tämä paikka on vähän maailmasta irrallaan. Ja minä en tietenkään malttaisi lähteä täältä.


Ja sitten on ihmisiä ja hetkiä, niin paljon että niistä tulisi helposti romaani.


Haluaisin kertoa esimerkiksi kengäntekijästä, joka saapui tänne eräänä päivänä nahkatilkkuineen ja mittanauhoineen, ja siitä miten ajoimme ystäväni kanssa skootterilla hänen luokseen tukka hulmuten, minulla oli jalka kipsissä ja nauroimme naapurimme ilmeelle niin paljon, että pelkäsin ajavani meidät ojaan.


Tai kun minut kohtasi suru, ja ystävämme hak lapsemme yökylään, kevään ensimmäiset magnoliat kukkivat mummulleni ja toinen ystäväni sekoitti minulle drinkin kattoterassillaan ja sanoi, ettei ole pakko puhua mutta saa puhua jos haluaa.

Mutta kaikki ei mahdu samaan tarinaan.


Niinpä sanon tämän: olen viettänyt täällä hyvin onnellista elämää.


Ja oppinut siinä sivussa hahmottamaan, mitä onnellisen elämän viettämiseen minun tapauksessani kuuluu ja mitkä ovat sen peruspalaset.

Se jos mikä on hyvä lopputulos Shanghain ajalta.


Rakkaudella,

Elina

233 views0 comments

Recent Posts

See All

KOTONA