Search
  • Elina U.

SOPEUTUMISPROSESSI YHDYSVALTOIHIN VS. KIINAAN EXPAT-PUOLISON NÄKÖKULMASTA




Moikka,


Hyvä on, saattaa olla aivan liian aikaista kirjoittaa tästä, sillä olemmehan asuneet täällä vasta kolme viikkoa. Sopeutumisprosessien erilaisuus Kiinaa ja Yhdysvaltoja vertaillessa on kuitenkin asia, joka on yllättänyt minut kokonaan. Vieläpä täysin päinvastoin odotuksiani.


Joulukuussa 2015 olimme olleet muutaman viikon Yhdysvalloissa. Kaivoin vanhan blogini arkistosta seuraavan kohdan esiin tuolta ajalta:


”Tajusin, että nyt minä olen niitä, joille kaupan kassan kanssa jutteleminen voi olla ainoa kodin ulkopuolinen sosiaalinen kontakti, ja että miten kaukana olenkaan ystävistäni. Toivottavasti tutustuisimme pian uusiin ihmisiin, eipä tässä tosin auta kotona istuskella ja odottaa, että joku tulisi tutustumaan meihin tänne.”


Vain hieman myöhemmin kirjoitin, että miten en ole koskaan tuntenut oloani yhtä yksinäiseksi kuin amerikkalaisessa leikkipuistossa. Muistan, miten seisoin liukumäen juurella ensimmäiset viikot kasvot hymystä krampaten ja toivoin enemmän kuin mitään, että joku puhuisi minulle. Mistä tahansa. Olimme totaalisen omillamme siinä pikkukaupungissa, emmekä tienneet mistä aloittaa. Tämä oli juuri se altaan syvä pää ja ”sink or swim”-tilanne, josta kirjoitin aiemmin. Jostain me kuitenkin aloitimme. Löysimme ruokakaupat, kahvilat ja preschoolin esikoisellemme, totuimme sanomaan ma’am ja sir ja lopulta sen vuoden aikana ystävistä muodostui kuin toinen USA:n perhe. Etelä-Carolina jätti rakkaan jäljen koko perheeseemme. Mutta vaikka olimme maassa, jonka kieltä puhuimme, kirjaimia ymmärsimme, ja joka on myös vauras länsimaa, niin jos palaan siihen ensimmäiseen kolmeen viikkoon, myönnän pysyneeni hädin tuskin pinnalla.


(Olisinpa silloin tiennyt, että elämääni tulisi pian aurinkoinen Jessica, joka etsisi netistä suomalaisten korvapuustien ohjeen ja leipoisi niitä minulle. Ja korvapuusteja minä aion leipoa myös hänelle olemattomilla leipurin taidoillani, kun tuo perhe saapuu keväällä vieraaksemme Shanghaihin.)



Ja vaikeasta alusta huolimatta siinä kävikin niin, että Etelä-Carolinasta lähtemisesta tuli haikeinta ikinä


Vertailuna otteita viime viikon ohjelmastani täällä Shanghaissa: Suomi-koulua, kahviaamu australialaisen ystävän kanssa, lounas Suomi-porukalla, koulun New Parent -teamin matka paikalliseen huonekaluliikkeeseen, aamusali naapuritalon ystäväni Tiinan kanssa. Jo ensimmäisenä iltana tässä maassa saimme kutsun illallispöytään tuon samaisen Tiinan perheen luo. Siellä tiedettiin tarkalleen minkälaisen siirtymän tunnemylläköineen olimme juuri käyneet läpi, ja laseihimme kaadettiin viiniä. Tällä kierroksella emme ole joutuneet lähtemään ensimmäisenä päivänä ovesta ulos asenteella "mistähän voisimme ostaa edes vettä". Paikallinen expat-yhteisö pitää kyllä huolen siitä, että täällä ei joudu arpomaan yksin hetkeäkään, että mistä löytyvät parhaat ruokakaupat ja missä on lähin lääkäriasema.


En ole nyt joutunut kertaakaan tuntemaan sitä vatsan pohjaan asti ulottuvaa yksinäisyyttä, jota tunsin ensimmäisinä Amerikan viikkoina. Vaikka kaikki Kiinassa on niin erilaista kuin ikinä voi olla (täällä esimerkki) ja toki olen ollut muutaman kerran hermot täysin riekaleina, on minulla ollut koko ajan olo, että kyllä me tästä selviämme. Tämä mahtava yhteisö heitti meille pelastusrenkaansa heti ensimmäisenä päivänä, eikä ole ollut epäilystäkään, etteikö täällä olisi mahdollista pysyä pinnalla. Välillä jo jopa polskutella kepeästi.


Olin henkisesti valmistautunut vielä suurempaan kulttuurishokkiin kuin Yhdysvalloissa, sillä enhän minä tiennyt Kiinasta mitään, saati sitten koskaan ollut käynyt siellä. Odotin sen altaan syvän pään lisäksi jääkylmää halkaisevaa vettä, mutta aiemmat expatit ovat olleet oikeassa. Minä allekirjoitan ainakin tässä vaiheessa heidän sanansa: Kiinaan on helpompaa sopeutua kuin Yhdysvaltoihin.

(Tai voisiko sanoa, että minne tahansa on mahdollista sopeutua, jos läheltä löytyy samalla taajuudella käyviä ystäviä, joiden kanssa nauraa kippurassa tai purkaa sydäntä?)


Näin expat-puolison näkökulmasta luin mielenkiintoisen artikkelin, jonka eräs kohta jäi erityisesti mieleeni. ”Unlike their employed husbands who start work when they arrive, expat spouses have no social position in the places they are moving to.” Niin, toisin kuin työssä käyvällä expatilla, ei puolisostatuksella matkaavilla ole valmista sosiaalista asemaa uudessa maassa, vaan se on rakennettava alusta. Amerikassa jouduin etsimään paikkani paikallisessa kotiäitiyhteisössä, jossa osa tunsi toisensa lapsuudesta asti. Korvapuusteja tarjoillut Jessica oli kotoisin Indianasta ja siksi tavallaan muukalainen hänkin. Täällä Shanghain Minhangissa me kaikki olemme muukalaisia ja siksi ihmisiin tutustuminen on niin helppoa, että se on välillä aivan uskomatonta. Tutustuin ihmisiin jo jopa ennen muuttoamme ja sain ensimmäisellä viikolla uuden ystävän ruokakauppa Jeffery’sin lihatiskillä tuskaillessani. Ja ystävystyminen ruokakaupassa jos mikä kuvaa Minhangin ilmapiiriä. Täällä yhteisöön sujahtaminen on helppoa, sillä kaikki muistavat miltä tuntuu olla uusi ja me kaikki olemme ohikulkumatkalla tässä ihmeellisessä elämänvaiheessa ja paikassa. Olen myös pohtinut, että onkohan tämä yhteisöllisyys täällä kenties kiinalaisten kollektiivisuuden tartuttamaa meihin (pääosin) individualistisista yhteiskunnista saapuviin länkkäreihin? Sillä täällä meidän on turha kuvitellakaan pärjäävämme täysin itse, vaan yhteisö ympärillä on elintärkeä.


Olen aiemminkin viitannut teokseen Writing out of Limbo: International Childhoods, Global Nomads and Third Culture Kids, ja nyt teen sen taas. Eräässä teoksen esittelemässä tutkimuksessa nimittäin puhutaan siitä, miten sellaisten expatriaattien on helpompaa sopeutua, joilta löytyy oman kulttuurinsa expat-yhteisöt ympäriltään. Niitä muita muukalaisia lähistöltä, jotka jakavat vielä saman kansallisen identiteetin ja sen murroksen. Olen huomannut, että suomalaisyhteisön läsnäololla on ollut erittäin suuri merkitys myös erityisesti lasten sopeutumisen kannalta, sekä Yhdysvalloissa että Kiinassa.


Toki myös moni asia ihan käytännön järjestelyjen taholla on vaikuttanut tähän sopeutumiskokemukseen, minkä ansiosta arki alkoi nopeammin. Meillä oli tällä kertaa etukäteen itse valittu asunto odottamassa (ei todellakaan itsestäänselvää), olimme käyneet previsiitillä ja lapsillamme oli koulupaikat valmiina. Niinkin pieneltä kuulostava asia kuin kotoa valmiiksi löytyvä Internet-yhteys oli jo käsittämättömän suuri helpotus.


Niinpä siinä sitten kävi, että silloin kun Amerikkaan lähtiessämme odotin lähinnä lievää kulttuurishokkia, se iskikin hyökyaaltona ylle. Kun odotin vielä jättimäisempää myrskyä kiinalaisella twistillä, onkin vastassa ollut tähän asti vain aallokkoa. Katsotaan. Tiedänhän toki kulttuurishokin vaiheet, ja että niitä pohjakosketuksia on varmasti vielä tammikuun kylminä saastepäivinä odotettavissa, mutta juuri nyt nautin tyynistä vesistä ja palmujen välistä puhaltavan tuulen lempeydestä.


T. Elina


PS. Viitaukset:

Writing out of Limbo: International Childhoods, Global Nomads and Third Culture Kids" (2011). Toimittanut: Gene H. Bell-Villada, Nina Sichel & Faith Eidse, Elaine Neil Orr.


"We live a life in periods" Perceptions of mobility and becoming an expat spouse. (2018.)

Büchele, Julia






586 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now