Search
  • Elina U.

VIIKON KIINA-KUVA: MINHANGIN ILLAT

Updated: Aug 4, 2019





Minusta tuntuu, että Minhangin illoista on pakko kirjoittaa. Ne ansaitsevat oman kirjoituksensa, niitä ei vain voi jättää välistä. Että varmasti muistaisin ne aina.


Näiden reilun kahden täällä asumamme viikon aikana olen huomannut, että suosikkihetkeni päivässä on juuri hieman ennen kello seitsemää, kun hämärä muuttuu pimeäksi. Vaikka lämpötila ei silloin viileäksi laskekaan, tuntuu kuumuus silloin iholla erilaiselta. Lempeämmältä. Hyönteiset aloittavat konserttinsa pensaissa ja puissa, palmujen yllä lennähtelee mustina varjoina lepakoita. Kaikki se on ihmeellistä ja jännittävää ja tuntuu yhä samalta kuin lomamatkalla ollessa. Valoja syttyy ja ihmiset lähtevät puistoihin ja ravintoloihin. Palmut on valaistu lyhdyin ja valoköynnöksin, näkeepä joukossa jouluvalojakin.


Niinä hetkinä on helppo kuvitella, miten Shanghai ympärillä jatkaa valtavana kuhinaansa, nähdä silmissään keskustan satoja metrejä korkeat pilvenpiirtäjät yövalaistuksessaan ja miten niiden kattoterasseilla juodaan kylmiä drinkkejä. Minhangissa on kuitenkin kotoisaa, matalampaa ja niitä hassuja jouluvaloja. Olen alkanut todella pitää tästä kaupunginosastamme.


Lähistöllämme sijaitsee kätevä, mutta päiväsaikaan hieman tylsän oloinen länsimaalaisille tarkoitettu ostoskeskus, joka muuttuu seitsemään mennessä koko alueen eloisaksi kohtauspaikaksi. Silloin erilaisten potkulautojen lamput vain vilkkuvat lasten kiitäessä pitkin kivetyksiä kun vanhemmat illallistavat ravintoloissa.


Viime perjantaina me söimme yhdessä näistä ravintoloista ystäviemme kanssa ja koko ilta tuntui juuri siltä, kuin olisimme olleet lomamatkalla jossakin kaukana. Lapset leikkivät ulkona ravintolan omassa puistossa, kun me puolestamme saimme syödä ilmastoinnin huminassa heitä ikkunan läpi katsellen ja keskustella kokonaisin lausein. Joka kerta kun ovi aukesi ja hikiset lapset poikkesivat juomaan, tulvahti sisään hetkeksi trooppista ilmaa, ja sitten lapset kiisivät posket punaisina takaisin liukumäkeen.


Piti oikein muistuttaa itseäni, että meillä ei ole paluulentoa muutaman illan päästä minnekään, että voimme tehdä näin vaikka jokaisen arkiviikon päätteeksi ja kävellä kaskaiden sirittäessä kotiin. Työnsin myös aktiivisesti mielestäni pois ajatuksen siitä, että tännekin tulisi joskus talvi, että tällaiseen elämään kuuluu myös kuoppia ja järjetöntä säätämistä, ja että aina ei voisi olla tällainen syyskuu. Aika voisi hidastua juuri sellaisessa kohdassa, kun pimeä melkein astuu tänne, päivän kuumentama iho viimein hengähtää ja lamput syttyvät. Muistin tunteen Etelä-Carolinasta, sen joulun, kun joimme viiniä vielä hetki sitten tuntemattomien sukulaistemme takapihalla sammakoiden kurnuttaessa metsän uumenissa. Silloin lämpimässä yössä tuntui ensimmäistä kertaa Amerikan komennuksemme aikana siltä, että kaikki järjestyy. Ja niinhän siinä kävi. Samanlainen tunne valtasi minut taas, täällä Minhangin illassa, maailman kaukaisella ja kummallisella laidalla.


172 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now