Search
  • Elina U.

VIIKON KIINA-KUVA: SÄÄTÄMISTÄ

Updated: Aug 4, 2019




Viime viikolla päätimme, että lauantaina lähdetään Shanghain keskustaan kävelylle. Suunnitelmissamme oli kuljeskella Bundin reunaa ainakin muutama tunti, ottaisimme lapsille potkulaudat mukaan. Tahdoimme näyttää heille kaupungin kuuluisan silhuetin ja viettää lauantain ihaillen tammikuista rantakatua. Nappaisimme kahvit jostain ja lapset voisivat juoksennella ja potkutella pitkien joen reunaa. Miten ihanan huoleton suunnitelma. Ajattelin, että ottaisin suloisen sisaruskuvan heistä joki ja pilvenpiirtäjät taustalla. Sateen tai saasteiden varalta sovimme plan B:nä menevämme luonnontieteelliseen museoon, koska "se on myös siellä päin". Hyvin kätevää. Tilasin edeltävänä iltana kuskin aamuksi, kello kymmeneltä tapaisimme parkkihallissa.


Aamu valkeni yhä jetlagin sekoittamassa kodissamme kello kolmelta, kun tyttäreni heräsi. Viideltä hellyin ja nousimme ylös, minä nuokuin kahvikuppi kädessäni ja kirosin iPad-kieltoa, jonka olin langettanut aiemmin viikolla. Pääsin hetkeksi takaisin nukkumaan puoli kahdeksalta, kun mieheni kömpi ylös. Tämän seurauksena olin todellakin myöhässä kello kymmenestä ja kun mieheni puki lapsia eteisessä, minä vielä juoksin ympäri asuntoa ripsiväri toisessa kädessä ja kahvikuppi toisessa. "Muistakaa potkulaudat!", minä vielä kiljaisin kun he lähtivät edellä hissiin ja parkkihalliin. Lopulta raahauduin autoon tapani mukaan valtavaa tavarakasaa kantaen: kiroja lapsille automatkaksi, vaatteita, muistivihkoja, banaaneja, mitä nyt aina.


Kuljettajamme seurasi tyynesti myöhästymistämme ja sekoilua, jota perheemme autoon saapuminen kieltämättä aika usein on. Autossa hoksasimme, että emme olleet (taaskaan) selvittäneet kiinankielistä osoitetta kohteellemme. Tämä ei ole mitenkään helppoa, sillä googlesta näitä harvemmin löytyy, joten ongimme osoitteita erilaisten sovellusten kautta. Sanomattakin selvää, että tämä tulisi tehdä etukäteen. Kuljettaja odotti kärsivällisesti, kun pohdimme kännyköiden ja käännösohjelmien kanssa oikeaa määränpäätä. Onneksi tällä kertaa "Bund" ja kartan kuva alueesta toivat hänelle aavistuksen. Matkan kesto meiltä keskustaan riippuu täysin ruuhkasta. Tällä kertaa siihen meni tunti ja vartti, mutta koskaan ei voi tietää meneekö siihen neljäkymmentä minuuttia vai kaksi tuntia. Tällä kertaa automatkaan kului hieman yli tunti, jonka aikana ehdimme kuulla takapenkiltä monet epäilyt suunnitelmiemme mielekkyydestä.

"Nyt tuntuu vähän tylsältä, mutta pian tulee kivaa ja tosi hienoja maisemia", minä tsemppasin.


Viimein olimme Bundin laitamilla. Emme aivan siinä, minne olimme ajatelleet tulevamme, mutta jossain siellä päin. Ajattelimme, että voisimme kävellä pidemmänkin lenkin, seikkailumielellä kun olimme.

"Noin muutama tunti menee", ilmoitimme kuljettajalle iloisesti.

Astuimme ulos autosta.

"Ohoh, onpa täällä kylmä", hämmästelimme. "No, reippaillessa lämpenee", totesimme ja lähdimme liikkeelle. "Ei tunnu aivan kymmeneltä asteelta." Lapset hytisivät potkulautojensa päällä tuulitakeissaan hampaat kalisten ja pyysivät meitä työntämään heitä.

Mitä lähemmäs saavuimme jokea, sitä navakammin raaka tuuli puhalsi vaatteidemme läpi. Mieheni oli pukeutunut fleecetakkiin, huomio, jonka tein ja josta annoin ensimmäisen kyseenalaistavan kommenttini. Hämmästelin myös, että missä oli lasten hanskat ja miksi heillä ei ollut enempää päällä. (Aivan kuin minä olisin aavistanut säätilan ajaessani kotiovelta hissillä parkkihalliin itsekään käymättä ulkona.)


"Me olemme suomalaisia, ei tämä sää ole meille liian kylmä", minä ilmoitin ja päättäväisenä suuntasin kohti rantaa ja sen lenkkipolkuja. "Nyt potkutellaan ja kävellään noita ihania polkuja." Haravoin silmilläni hyvää kuvauskohdetta sisaruskuville, mutta lapset eivät halunneet pysähtyä, olisi tullut liian kylmä.

Noin kolmen minuutin kuluttua minun oli pakko myöntää, että tuuli sai heiltä valumaan veden silmistä ja että olimme kaikki aivan umpijäässä, kohta olisimme kipeitä.

Erityisesti mieheni näytti surkealta fleecetakissaan ja lasten rystyset punoittivat. Oli jo selvää, että olimme pukeutuneet aivan liian kevyesti ja että reissu oli täysin turha. Minä olin meistä ainoa joka olisi saattanut tarjeta, jos siis pitäisin kädelläni takin kauluksia pystyssä ja käsiä vuorotellen taskussa. Jupisin, sillä olisin halunnut lauantaikävelyn ja pitää suunnitelmat, kahvikupin, sisaruskuvat ja Shanghain silhuetin.


"Ensi kerralla minä puen lapset, tai oikeastaan teidät kaikki", taisin mutista ja aloittaa jo kireähkön tunnelman lopullisen luhistumisen.


Kuulemma minäkään en ollut pukeutunut kahden tunnin lenkkiä varten, mutta en vastannut mitään, lompsin vain ylipolvesaappaissani menemään enkä jäänyt selittämään kaupunkikävelyn ja lenkin eroa. (Enkä todellakaan kertonut, että vähän pidetyt saappaat olivat hiertäneet kantapäähäni jo rakon. Myönnän, ettei parituntisen yön jäljiltä mielessäni liikkunut mitään kun pukeuduin itse reissua varten, vaikka olinkin varustautunut paksulla villatakilla ja takilla)


Menimme lähimpään kahvilaan, sillä emme kehdanneet ilmoittaa kuskillemme aivan vielä, että olimme ajaneet tänne asti turhaan. Kahvilassa huomasimme olevamme täysin ylihintaisessa turistipuljussa, mutta olimme luvanneet lapsille kaakaot. Hörpimme törkeän kalliita latteja ja kaakaota museon osoitetta puhumattomina selvittäen. Lapset kyselivät tylsistyneinä, että mitäs nyt tehdään. Kun olimme löytäneet luonnontieteellisen museon kiinankieliset osoitteet, huomasimme kellon lähentelevän lounasaikaa. Jos menisimme museoon nyt, joutuisimme lähtemään melkein heti syömään. Eli etsisimme lounaspaikan ensin. Aloin metsästää kännykkäni muistista linkkiä, joka sisälsi kivan oloisia ravintoloita, joita haluaisin kokeilla. VPN ei toiminut, joten en löytänyt sitä. Luonnontieteellinen museo menisi kiinni 15.30 ja sijaitsi karttapalvelun mukaan 20min ajomatkan päässä, mutta se ei kerro toki välttämättä mitään. Tiesimme, että nyt olisi syötävä, tai verensokerin laskiessa päivä olisi lopullisesti pilalla.


Lopulta päätimme lähteä kukkamarkkinoille, eli takaisin Puxin puolelle ja lompsimme nolona autolle. Paitsi että emme tienneet onko kukkamarkkinoiden läheisyydessä kivoja ravintoloita, mutta sinne me nyt lähtisimme, sillä jonnekin sitä oli mentävä kun olimme takaisin autoonkin kiivenneet. Mieheni alkoi muistella erästä ketjuravintolaa, jossa oli syönyt edeltävällä viikolla. Vartin kännykällä etsimisen jälkeen löysimme kuin löysimmekin Xibei Xibei -ravintolan osoitteen, ja kuski vaihtoi lennossa osoitetta.


Siinä vaiheessa aloimme nauraa. Mitähän tuo vakavailmeinen kuljettaja meistä mahtoikaan ajatella. Kasvot peruslukemilla hän vain nyökkäsi osoitteenmuutokselle ja siirtyi toiselle kaistalle. Mitä hän ajattelikaan kun seurasi säätämisestämme, kun ajelimme ympäri kaupunkia potkulaudat takakopassa hitsin kiukkuisina ja selkeästi aivan pihalla siitä, minne olimme menossa. Mitä enemmän asiaa mietimme, sitä enemmän meitä nauratti.

Lopulta löysimme mutkien kautta oikeaan ravintolaan, jossa söimme niin hyvää kiinalaista ruokaa, että olimme väistämättä jo paremmalla tuulella. Sattumalta päädyimme myös Decathloniin, jossa lapset innostuivat pelaamaan koripalloa ja golfaamaan. Niinpä vietimme urheiluvälinekaupassa lähes kaksi tuntia, jonka jälkeen he olivatkin jo niin väsyneitä että lähdimme kotiin ja jätimme kukkamarkkinat väliin.


Olkoot siis tämä kuva viikon Kiina-kuva, idyllinen lauantaikävely.

Hytisevä ja huonosta suunnittelusta ja valmistautumisesta ärsyyntynyt rouva bloggaja kaupunki taustallaan.


Sillä nimen omaan jatkuvaa valmistautumista ja suunnittelua elämä täällä vaatii, pitkästä pinnasta puhumattakaan. Valmiiksi etsittyjä ja tallennettuja osoitteita, vieraalla kielellä opeteltuja kysymyksiä, passikopiota, varavaatteita, käännösohjelmia, välipaloja pitkille siirtymille, aina suunnitelma C suunnitelma B:n varalle. Niin ja onhan lapsiperhe-elämä on myös lapsiperhe-elämää missä päin maailmaa tahansa, eli toisinaan armotonta säätämistä jo ilman Kiina-maustettakin. Onneksi kevät vaanii nurkan takana, enää muutama kuukausi ja se on täällä, minä haluan ajatella.


Laitetaan kuvan lauantai vaikka jetlagin piikkiin ja varustaudutaan uuteen yritykseen jonain viikonloppuna. Kerrospukeutuen ja goreteksilla hitto vie, täältä tulee suomalaiset ulkoilemaan.


Elina




242 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now