Search
  • Elina U.

VINKKILISTA SHANGHAIHIN MUUTTAJALLE

Updated: Aug 7, 2019




Hei,


Muuttorekat ovat valloittaneet alueemme. Niitä ajaa päivittäin sisään compoudiemme porteista ja niihin lastataan lento –ja merikontteja suuntaamaan kaikkiin maailman kolkkiin. Samaan aikaan kaduilla kulkee kiinteistönvälittäjiä seuranaan ympärilleen katselevia tulevia expatteja. Aivan kuin me vuosi sitten, heinäkuun hiostavassa helteessä. Nyt kun me olemme selvinneet ” Mikä koulu? Asunto vai villa? Minne kannattaa mennä lääkäriin? Mistä voi ostaa ruokaa? Miten ihmeessä pärjäämme?” –savotasta ja lähdemme Suomeen kesälomalle onnellisina tästä vuodesta, päätin koota vinkkilistan Shanghaihin muuttaville.


Ennen muuttoa


Muuttoon liittyvä viisumi –ja sormenjälkiruljanssi on toki oma lukunsa, mutta Kiinaan asuinmaana voi byrokratian lisäksi valmistautua myös muilla keinoin.


  • Lataa VPN jo Kiinan ulkopuolella. Suosittuja palveluntarjoajia ovat mm. Express ja Astril. (Me aiomme vaihtaa Astriliin.)

  • Huolehdi rokotukset kuntoon. Älä jätä mitään ottamatta ”otan sen sitten Kiinassa” –mentaliteetilla, sillä tänne ei ole saanut tuoda tuontirokotteita enää muutamaan vuoteen.

  • Päivitä luottokorttitilanne: moni hankkii ennen muuttoa useamman luottokortin ja nostaa luottorajoja hätätapausten varalta. Tosin on huomattava, että kansainvälisetkään luottokortit eivät käy kovin monessa paikassa. Esimerkiksi ICBC-pankin nostopisteistä pystyy kuitenkin nostamaan käteistä useimmilla korteilla. Oman kokemukseni mukaan debit/credit-kortit eivät toimi kummallakaan maksupuolella, mutta pelkästään luotto-ominaisuuden sisältävä kortti toimii suuremmalla todennäköisyydellä. Hyvin pian tulet kuitenkin huomaamaan, ettei kukaan Kiinassa maksa kortilla, vaan maksut suoritetaan kännykällä joko WeChatilla tai Alipaylla.

  • Herkkäihoisen kannattaa tuoda Kiinaan tuttua kosmetiikkaa. Kosmetiikassa sallittavia ainesosia ei valvota samaan tapaan kuin EU-alueella, ja monet kosmetiikkatuotteet puhdistusaineista kosteusvoiteisiin saattavat sisältää esimerkiksi ihoa valkaisevia ainesosia. Sephorasta saa myös tuttuja juttuja!

  • WeChatin voi ladata etukäteen opettelu –ja verkostoitumismielessä. Maksuominaisuuden voi asentaa vasta Kiinassa.

  • Facebookista löytyy Shanghain suomalaiset –ryhmä, josta voi kysellä neuvoja. Mielestäni Trailing Spouses Shanghai on myös sellainen ryhmä, johon puolison roolissa muuttajien voi olla hyödyllistä liittyä etukäteen.

  • Asunnoissa ei välttämättä ole palovaroittimia, hanki muutama mukaan jo Suomesta.

  • Lataa kännykkääsi Googlen englanti-kiina käännösohjelma offline-tilaan jo Suomessa. Myös WeChatin avulla pystyy kääntämään kirjoitusta, jopa vain ottamalla valokuvan tekstistä.


Asunnon valinta / Ennakkovisiitti





Ennakkovisiitilla saat ensikosketuksen tulevaan arkeesi Kiinassa. Kotia valitessa kannattaa kiinnittää huomiota muuhunkin kuin toimivaan pohjaratkaisuun ja hulppeaan kattokorkeuteen.


  • Shanghaissa ilmankosteus on hyvin korkea ja asuntoihin muodostuu hometta helposti. Kiinnitä taloja kierrellessäsi huomiota erityisesti pohjakerroksiin ja ikkunoiden reunoihin. Haistele ja syynää allaskaapit, kiinnitä katseesi ilmastointiräppänöiden ympärystöön.

  • Valtavat villat voivat tarkoittaa myös valtavia lämmityslaskuja ja vetäviä ikkunoita.

  • Tuplalasit ja lattialämmitys ovat luksusta!

  • Vuokrasopimusta tehdessäsi pyydä kaikki mahdollinen kirjallisena. ”Kyllä, tuo seinä voidaan maalata ja totta kai rikkinäinen hylly korjataan” –kirjallisena. ”Voimme liittää vuokrasopimukseen tämän klubijäsenyyden” –kirjallisena.

  • Täysin uudessa tai vastamaalatussa asunnossa voi piillä terveysriski, sillä tuoreilta pinnoilta saattaa irrota hengitysilmaan terveydelle haitallisia kemikaaleja.

  • Muista, että vuokrahinnoissakin on usein tinkimisen mahdollisuus tai ainakin neuvotteluvaraa esimerkiksi klubijäsenyyksien suhteen.

  • Kiinaan muuttaville pakollinen terveystarkastus on mahdollista suorittaa jo ennakkovisiitillä!

  • Kansainvälisiä kouluja on valtavasti, muutamia suosittuja ovat mm. BISS, SAS (vaatimuksena englannin kielen taito), SCIS ja Dulvich. Koulupäivät ovat usein pitkiä suomalaiseen systeemiin verrattuna, joten bussimahdollisuudesta huolimatta kannattaa kiinnittää huomiota kodin ja koulun väliseen matkaan arjen sujuvuuden kannalta.


Ensimmäiset päivät





Ensimmäiset päivät menevät usein selviytymis –ja ihmettelymoodilla. Muutama asia on hyvä pitää mielessä jetlagista huolimatta:


  • Passit viedään maahanmuuttovirastoon useammaksi viikoksi asumislupaa odotellessa, joten esimerkiksi puhelinliittymä kannattaa hankkia välittömästi. Kotikokkailijat eivät voi ostaa veitsiä ilman passia.

  • Maahantuloilmoitus täytyy aina tehdä poliisille, mutta usein firmat hoitavat tämän muuttajien puolesta.

  • Pidä mukana valokuvaa/kopiota passista (ja viisumista/ asumisluvasta).

  • Uusi osoite on hyvä tallentaa kiinaksi puhelimeen.

  • Ilmanlaatua voit alkaa tarkkailemaan kännykälläsi esimerkiksi AirVisual tai Air Matters -sovellusten kautta.

  • Monissa perheissä työskentelee ayi. Voit aloittaa oman ayin etsimisen WeChatin paikallisista ayi-ryhmistä tai kääntymällä ayi-toimiston puoleen. Kysy aina suositukset!



Mistä ihmeestä löydän kaiken mitä tarvitsen?





Ensimmäinen päivä, huonekaluja lukuun ottamatta tyhjä asunto. Lennon jälkeinen suihku ja havahtuminen siihen, että ai niin, eihän asunnossa ole pyyhkeitä. Keittiön kaapit ammottavat tyhjyyttä, eikä juomavettä voi juoda hanasta. Pitkän matkan jälkeen päiväunet kutsuisi, mutta sängyissä ei ole peittoja tai tyynyjä. Ilmanpuhdistimetkin pitäisi kai hankkia? Kuulostaa tutulta.


  • Kaksi sanaa: täsmäisku Ikeaan. Sieltä saa kätevästi yhdellä reissulla peitot, tyynyt, pussilakanat ja kahvikupit. WeChatin buy and sell –ryhmät ovat myös huippuja. Jos jaksaa tehdä useamman reissun, löytyy hotellitukusta hyvällä hintalaatusuhteella keittiötarvikkeita.

  • Ilmanpuhdistimet ovat tärkeä hankinta, ja niitä saa brändien omista kaupoista. Suosittuja ja tehokkaita merkkejä ovat mm. Blue Air ja IQ-air, mutta edullisempi ja tehokkuudeltaan yhtä hyvä vaihtoehto on kiinalainen Xiomi. Xiomin laitteet myös säätelevät itse tarvittavaa puhdistustehokkuutta ja tarkkailevat ilmanlaatua. (Sarjassamme olisimmepa tienneet muuttaessamme.) Puhdistimia myydään myös käytettynä.

  • Maskit on hyvä hankkia huonon ilmanlaadun varalle ja laadukkaaseen hengityssuojaan kannattaa satsata. Hyviä merkkejä ovat esimerkiksi Vogmask, Cambridge ja AQ-mask. Kiinnitä huomiota maskin istuvuuteen, sillä muuten se on turha! Maskeja myydään netin lisäksi esimerkiksi ilmanpuhdistimia myyvissä kaupoissa (ainakin Blue Airin liikkeessä), apteekeissa ja Watsonsissa, mutta merkkivalikoimat vaihtelevat.

  • Smart Shanghai on kätevä sovellus metsästäessäsi kiinankielisiä osoitteita.

  • RT-Mart on kuin paikallinen Hongkong tai Tarjoustalo. Sieltä saa kätevästi esimerkiksi vessapaperit ja säilytyslaatikot.


Mistä täältä saa ruokaa?




Kiinalainen ruokakauppa voi ensimmäisellä kerralla tuntua kokemuksena ylitsepursuavalta ja hämmentävältä, varsinkin jetlagissa. Tuotteet eivät ole tutun näköisiä, etiketit ovat kiinaksi, ja seinänvierustalla on muovilaatikoissa kuivattuja sian osia ja eläviä kilpikonnia. Onneksi kauppavalikoimaa on moneen lähtöön ja ainakin alkuun nettishoppailu voi olla helppo vaihtoehto.


  • Tervetuloa nettitilausten ja kotiinkuljetuksen maahan! Hyviä online-ruokakauppoja on paljon, ja esimerkiksi englanninkieliset Epermarket ja Kate and Kimi sisältävät paljon luomuvaihtoehtoja ja länsimaisia ruoka-aineksia. Näissä molemmissa voi valita maksutavaksi myös käteisen, jos paikallista pankkitiliä / WeChattia tai Alipayta ei vielä ole. Myös juomavettä voi tilata useimmista lähikaupoista, joista monissa on kotiinkuljetusvaihtoehdot (näihin(kin) vaihtoehtoihin tarvitaan WeChattia.)

  • Ravintoloiden kotiinkuljetussovelluksia löytyy useita, joista esimerkiksi Sherpa on englanninkielinen. Ainakin Sherpassa on mahdollista valita myös maksutavaksi käteinen, jos muita paikallisia maksuvaihtoehtoja ei vielä ole.

  • Muun muassa Carrefour ja Cityshop ovat ulkomaalaisten suosimia ruokakauppoja.


+ Ekstravinkki: Esimerkiksi JD –verkkokaupasta saa tilattua iskukuumennettua Valion maitoa, joka on tuotettu Australiassa. Ikeasta taas saa kohtuuhintaisinta norjalaista lohta.


Entä jos jotain tapahtuu?


Tämä kysymys kolkuttaa usein takaraivossa. Ahdistusta helpottaaksemme olemme laatineet erilaisia suunnitelmia ja sopimuksia mm. mieheni työkavereiden ja naapuritalon ystäväperheen kanssa, ja perustaneet lähialueen samassa firmassa työskentelevien kanssa yhteisen Emergency-ryhmän WeChattiin.


  • Vakuutuksen kattavien sairaaloiden kartoittaminen ajoissa on ehdottoman tärkeää. Expattien suosimia klinikoita ja sairaaloita ovat esimerkiksi Delta ja United Family.

  • Jos vain mahdollista, suositellaan sairaalaan siirtymistä itse esimerkiksi taksilla. Jos potilasta ei voi siirtää, voi toki tilata ambulanssin. Ambulanssit eivät ole samalla tavalla varusteltuja kuin Suomessa.

  • Poliisin puhelinnumero 110 hätätilanteissa voi olla hätänumeroa (120) hyödyllisempi, sillä heillä on myös englanninkielinen palvelu. He voivat myös välittää viestin 120-numeroon. Huom! Tämä on oman emergency-yhteyshenkilöni ohje, ja hän on vahvistanut tiedon soittamalla 110:aan. Virallisesti 110 on poliisin numero, 120 hätänumero. Kannattaa vielä itse selvittää esimerkiksi vakuutusyhtiön tai työpaikan ohje ja aina seurata paikallisten viranomaisten ohjeistuksia!

  • Pidä mukana lähimpien sairaaloiden kiinankielisiä osoitteita.

  • Ota huomioon, että ensi kertaa klinikalle tai sairaalaan tultaessa mukana on oltava passi ja vakuutuskortti.

  • Tallenna kännykkään vakuutusyhtiösi palvelunumero.

  • Nauhoita kännykkään osoitteesi kiinaksi, kaiken varalta. Vaikka osaisitkin sanoa osoitteen kiinaksi, voi hätätilanteessa iskeä muistikatkos.


Miten voin tutustua ihmisiin?





Shanghai on todella monikulttuurinen kaupunki ja expat-yhteisöt ovat tiiviitä ja yhteisöllisiä. Väitän, että täällä on mahdotonta olla tutustumatta uusiin ihmisiin, ellei sitten päätä linnoittautua kotiin ja sulkea kännykkää.


  • Äideille suosittelen Shanghai Mamas –yhteisöön liittymistä. Ryhmästä saa vastauksia kysymykseen kuin kysymykseen, ja he järjestävät tapahtumia ja kahviaamuja ympäri kaupunkia.

  • Muita kiinnostavia ryhmiä ovat mm. Shanghai Expatriate Associations ja InterNations Shanghai. Rohkeasti mukaan toimintaan!

  • Suomalaista toimintaa löytyy Shanghaista runsaasti. Lapsiperheiden kannattaa ehdottomasti liittyä mukaan Shanghain Suomi-kouluun, ja muillekin suosittelen koulupäivinä toimivassa kaupassa / kahvilassa piipahtamista. Sieltä voi ostaa suomalaisia herkkuja tai vaikka leivinpaperia, ja suomenkielinen puheensorina kuuluu ulos asti. ShaSu järjestää erilaisia tapahtumia, joista kuuluisin on jokavuotinen Shanghain suomalaisten itsenäisyyspäivän gaalatapahtuma.

  • Kansainvälisillä kouluilla on paljon vapaaehtoistoimintaa vanhemmille. Kaikki ovat ”samassa tilanteessa”, joten uusiin ystäviin tutustuu helposti.


Ja vielä erään asian haluaisin vinkata, jos voisin välittää viestin vuoden takaiselle ennakkovisiitillemme. Siinä vaiheessa kun kaikki uusi vyöryy painona päälle, lähtekää hengähtämään jollekin Shanghain ihanista brunsseista. Esimerkiksi Westinin legendaarisella shampanja-brunssilla on helppo antaa uudelle asuinkaupungille anteeksi alun hankaluudet.


Kesäisin terveisin,

Elina


PS. Unohdinko sinusta jotain? Päivitän listaa mielelläni. Minulle saa myös laittaa sähköpostia elina.u.blogi@gmail.com jos mielessäsi on jotain Shanghaihin muuttoon liittyvää.




Muita aiheeseen liittyviä kirjoituksiani:

Ennakkovisiitin tunnelmia vuoden takaa: Shanghain koti - check!

Uusi asuinmaa - kuusi vinkkiä ensimmäiselle viikolle

Lukuvinkki ulkomaille muuttaville perheille: Abroadland. Experiences of Family Life Abroad

Sopeutumisprosessi Yhdysvaltoihin vs. Kiinaan Expat-puolison näkökulmasta

Muutosta tunneprosessina: Niistä, jotka lähtevät


242 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now